| Historia | Lähi
historia | Rahat | Metsähaltioiden
historia |
| Kuningaskunnan kaupungit | Tunnetuimmat
henkilöt | Maailman katsomukset
|
Historia
Mantereen alkuajoista tiedetään kansankeskuudessa
vähän. Alkujaan mantereella eli vain joitain, nykyisin sukupuuttoon
kuolleita eläinlajeja. Corinin Mantereelta saapuivat ensimmäisinä
maahan haltioita ja myöhemmin ihmisiä, jotka nimesivät
mantereen Vihreäksi Mantereeksi. Caghaolig, Amerion ja lukuisat muut
valtiot kuuluvat tähän, hyvin laajaan mantereeseen. Corinin
Mantereella ei tiedetä kenenkään käyneen Vihreän
Mantereen asuttamisen jälkeen ja sen uskotaan tuhoutuneen.
Caghaoligin historia alkaa suuren Sinisen Velhon Faeru Caghaoligin
maihinnoususta Mairuun, jonka hän nimesi uudestaan Faerundiksi 497
vuotta sitten. Faeru oli lähetetty tutkimusmatkalle Vanhalta mantereelta,
jossa hän oli
kuninkaan neuvonantajana. Vanhasta Mantereesta, josta Faeru oli kotoisin,
on
jäänyt kansan keskuuteen enää haaleita huhuja Velho
Valtakunnasta , jossa kaikki hallitsevat magian taitoja. Faerun perillisille,
eli kuningassuvun lapsille opetetaan vieläkin legendoja Vanhasta
Mantereesta ja he lukevat merikarttoja sinne pääsemiseksi, sillä
suvun hallitsijoilla on ollut tapana purjehtia Faerun Kotiin viettämään
vanhuuttaan ja kuolemaan.
Faerun rantautuessa uuteen maahan hän ihastui tämän vehreyteen
ja sai helposti
anastettua vallan, sillä maassa oli raivonnut pitkä sisällissota,
eikä kukaan
oikein tiennyt kuka maata hallitsi. Hän perusti velhojen hallitseman
mahtivaltion, nimitti itsensä sen kuninkaaksi, sääti uudet
lait ja saavutti
kansan ja naapurivaltioiden luottamuksen. Faerun valtaan nousemisesta
aloitettiin myös ajanlasku ja hänen jälkeläisensä
ovat hallinneet vahvaa valtioita siitä lähtien.
Caghaoligissa kruunu periytyy aina perheen esikoiselle tai lähimmälle
sukulaiselle. Kaikki perheen lapset koulutetaan Sinisiksi Velhoiksi ja
taipumus
magiaan on suvussa voimakas. Myös puolisoille joilla ei ole magian
taitoja,
saatetaan niitä opettaa, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Lähi historia
Caghaolig oli keskikokoinen valtio, mutta sillä oli suuri mahti
vahvan
Velhokuningassukunsa vuoksi myös ulkomailla ja he kävivät
kauppaa ja avustivat
sodissa ystävänaapurivaltioita. Tärkein kauppakumppani
ja ystävävaltio oli
Gathiu aina vuoteen 482 asti, jolloin sen kuningassuku oli sammumassa
ja
Caghaoligin kruununprinssi, Erichnot nai Gathiun kuningassuvun viimeisen
jäsenen, nuoren Serebianin. Valtiot yhdistyivät häiden
yhteydessä. Nykyisen
suurvaltion kansalaiset ovat nyt jakaantuneet mielipiteiltään
kahtia; entisen
gathiun asukkaat usovat, että Erichnot on murhauttanut heidän
kruununprinssinsä
tarkoituksella ennen kuin tämä ehti saada perillistä. Vaikka
tapahtumasta on jo
15 vuotta on koko ajan kansan keskuudessa ollut pientä kapinaa, juonittelua
ja vihaa
tulevaa kuningasta vastaan. Caghaoligin alkuperäiset asukkaat taas
ajattelevat
heidän valtionsa pelastaneen Gathiun kansan kurjuudelta ja sisällissodalta.
Caghaolig kartta (Klikkaa karttaa niin saat suurennoksen).
Rahayksiköt
euroina In-gamessa
0.05€ = tinakolikko
0.10€ = kupariraha
0.50€ = puolikultataalaria
1.00€ = kultataalari
2.00€ = mithrilraha
käytäntö:
10 kuparirahaa = puolikultataalaria
20 kuparirahaa = kultataalari
2xpuolikultataalaria = kultataalari
4xpuolikultataalaria = mithrilraha
2xkultataalaria = mithrilraha
Metsähaltioiden historia
Metsähaltiat asuttivat nykyisen Aerin alueen jo ennen kuin sen lähettyville
muodostui ensimmäinen ihmisten asuttama valtio ja Metsähaltiat
ovat vieläkin ainoa yhtenäinen ja suurin haltiayhteisö
Caghaoligin alueella.
Unohduksen metsä piti itsenäisyytensä aina Faerun maihinnousuun
asti, mutta se teki yhteistyötä silloisen Mairun kuningaskunnan
kanssa. Metsähaltioiden suku oli tuolloin vähäinen jatkuvien
ruttoaaltojen, Mairun sisällissotien ja barbaarien hyökkäyksten
takia ja haltiat tarvitsivat tiivistä yhteistyötä ihmisten
kanssa, jotta kummatkin kansat olisivat säästyneet täydelliseltä
tuholta. Tuolloin Faeru oli perustamassa Caghaoligin valtiota ja ehdotti
Unohduksenmetsän kansan liittyvän valtioonsa, jotta ihmiset
ja haltiat voisivat yhdistää vahvuutensa ja muodostaa uuden
ja ylväämmän kansan. Ajan rikkonaisuuden ja ihmisten ja
haltioiden silloin läheisten suhteiden vuoksi, tuolloinen Viisastenkokous
päätti, että Unohduksenmetsä liittyisi Caghaoligiin
jos ihmiset eivät asuttaisi heidän maitaan.
Heti Faerun lähdettyä perustamastaan valtiosta ja jätettyään
kruunun pojalleen, heräsi metsähaltioiden keskuudesta pieni
ryhmä, joka uskoi Faerun taivuttaneen magiallaan Viisastenkokouksen
taipumaan Unohduksenmetsän liittämiseen Caghaoligiin. Tätä
ryhmää ei silloin juurikaan noteerattu, sillä asiat olivat
hyvin ja haltioiden ja ihmisten liitto tuntui lujalta ja turvalliselta.
Tämä pieni epäilevä ryhmä kuitenkin nimesi itsensä
Metsähaltioiden Vapautusryhmäksi ja kituutti elossa monia satoja
vuosia. Vasta noin 150 vuotta sitten Vapautusryhmä nousi kukoistukseen.
Siihen antoi syyn silloinen kuninkaan Wefran VII halu metsästää
Unohduksenmetsässä ja rakentaa metsästysmaja Unohduksenmetsän
reunaan, Aerin kaupungin rajoille. Metsähaltiat alkoivat pelätä
ihmisten puuttuvan heidän sisäiseen hallintoonsa ja sekoittavan
liiaksi vertaan haltiaväestöön. Yhä useammat haltioista
haluavat taas täyden itsehallinnon ja metsänsä vapaaksi.
He uskovat sen olevan ainoa oikea tapa toteuttaa metsän tahtoa ja
kansan todellista vapautta, jonka ei tulisi olla sidottuna heikkomielisiin
ja lyhytikäisiin ihmisiin.
Kuningaskunnan kaupungit
Camaroks
Pääkaupunki Camaroks on suurin kauppakeskus koko kuningaskunnassa
ja siellä kohtaavat kaikki säädyt ja rodut. Kaupungin lainvartijat
pitävät hyvää huolta rikollisista ja sen takia kaupungissa
ei ole juurikaan rikollisuutta.
Kuninkaanlinna sijaitsee keskellä suurta kaupunkia. Tavallisilla
kansalaisilla ei ole mitään asiaa Kuninkaanlinnan muurien sisäpuolelle,
mutta se ei näytä haittaavan kaupunkilaisia.
Vilkas kaupankäynti Camaroksin kaduilla on näkemisen arvoinen
asia, kun kauppiaat tinkaavat asiakkaiden kassa tuotteistaan ja uljaat
ritarit ja mannun vartijat kävelevät joukko-osastoin vartioiden
kaupungin järjestystä.
Cathiu
Väkiluvultaan suurin kaupunki koko Gachaoligissa missä on myös
vilkas kaupankäynti, mutta Cathiussa ei ole yhtä tehokas lainvalvonta
kuin Camarokssissa. Tämän kaupungin ympärillä asuu
paljon maanviljelijöitä joista suurin osa hankkii elantonsa
laillisin keinoin, mutta löytyy myös niitä jotka eivät.
Cathiu on vanhan Cathiun valtion pääkaupunki ja sen asukkaat
myös käyttäytyvät sen mukaisesti ja, jos olet kotoisin
Camaroksista ja menet ilmoittamaan sen jossain krouvissa voit olla varma
ettet saa tuoppiisi enää täytettä.
Tässä kaupungissa toimii oma kaupungin kaarti, mutta useiden
osapuolien mielestä se on vain maanviljelijöitä haarniskoissa
ja heistä kiertää huhu etteivät he osaa edes käyttää
miekkaa.
Faeru
Faeru on legendaarinen paikka missä Suuri Arkkimaagi Faeru nousi
maihin ja missä perusti tämän valtion. Käytännössä
kaupunki toimii suurena satamana mistä kuljetetaan vienti- ja tuontitavarat
ympäri Kuningaskuntaa.
On selvää, että Harmaa Kuolema Kultti hallitsee kaupunkia,
mutta sille ei voi mitään. Ei edes muut Velho Killat tai Ritarikunnat
ole pystyneet pysäyttämään tätä kauheaa
Kulttia. Tavallisiin ihmisiin Harmaa Kuolema Kultti ei vaikuta, mutta
porvareihin ja aatelistoon Harmaa Kuolema Kultti vaikuttaa hyvin huonolla
tavalla.
Genda
Genda on toisiksi suurin satamakaupunki missä käydään
myös hyvin vilkasta kauppaa ja ehkä vilkkaampaa kuin Faerussa
sillä Genda on lähempänä Camaroksia kuin Faeru, mutta
estää kaupankäynnille on Gendan pieni satama mihin ei mahdu
kuin kymmenen laivaa kerrallaan.
Genda on myös matkustajien välipysähdys paikka ja sen takia
siellä on paljon majataloja ja krouveja ja tietenkin paljon taskuvarkaita.
Lainvalvonta on hyvin tiukkaa Gendassa ja yleensä, jos taskuvaras
jää kiinni niin hän on kuollut seuraavaan aamuun mennessä.
Epäillään, että Tuliveitset majailisivat jossain päin
Gendaa kuitenkaan heistä ei ole mitään näkyviä
todisteita.
Sarman
Sarman on pieni kaupunki missä ei ole kovinkaan suurta kaupankäyntiä,
mutta se ei haittaa Sarmannin asukkaita lainkaan. Tällä kaupungilla
on kuitenkin omat hyvät puolensa sillä sen ympärillä
on suuret maatalousalueet. Kaupungin kadut ovat aina mutaisia toisin kuin
useissa muissa Gachaoligin kaupungeissa ja sen takia ulkopuoliset välttävät
tätä kaupunkia.
Rikollisuus on hyvin vähäistä kaupungissa, kun kaupunki
on pieni ja siellä on paljon lainvartioita mitkä pitävät
tarkkaa järjestystä.
Merdia
Merdia, rautaseppien kaupunki. Kaupungin yleisin ammatti on seppä
ja kaupungissa onkin useita kulta-, hopea-, pronssi- ja rautaseppiä,
kun Merdian pääelinkeino on sepänammatti. Yleensä
kaupungit muodostuvat reheville alueille, mutta Merdiasta ei löydy
yhtäkään maatilaa eikä viljelysmaata.
Kaupungissa taotut miekat ja muuta aseet ovat lähes yhtä hyviä
kuin Asidiossa taotut miekat, vaikka Merdiassa ei asu yhtään
kääpiötä. Kuitenkin kaupungissa kaupankäynti
on vilkasta ja siltä toimitetaan miekkoja ja muita aseita ympäri
Kuningaskuntaa.
Yleisesti kaupunkilaisia ottaa päähän se, että Gachaolig
ja Cathiu yhdistyivät sillä Merdialla ja Manicralla oli hyvin
suuret bisnekset, mutta valtioiden yhdistyttyä kaupankäynti
laski noin 25%.
Manicra
Manicra, kaupunki järvenrannalla ja suuren metsän laidalla.
Tämä kaupunki on niin sanotusti moni toimi kaupunki sillä
se saa rahaa kalastuksesta, puunhakkuusta ja metsästyksestä.
Pääelinkeino on kuitenkin puunhakkuu ja metsästys, kun
metsää riittää jokaiselle asukkaalle yllin kyllin.
Ennen valtioiden yhdistymistä Manicra oli yksi rikkaimpia kaupunkeja
koko Gachaoligissa, mutta yhdistyksen myötä kaupankäynti
laski yli 50%.
Manicra on kuitenkin toipunut tästä ikävästä
takaiskusta ja kaupankäynti on melkein palannut normaaliin.
Aeri
Aeri, kaupunki keskellä ei mitään. Vaikka kaupunki sijaitsee
metsän keskellä, niin sen asuttamat haltiat eivät halua
hakata puita paitsi sen mitä tarvitsevat rakennuksiin ja elämiseen.
Aerin väestöstä noin 99% on haltioita ja loput ovat mannunvartioita
ja ihmisiä. Aeri on hyvin eristäytynyt kaupunki ja sillä
on käytännössä autonomia ja se on yrittänyt itsenäistyä
moneen otteeseen, mutta ilman suurta menestystä. Tällä
kaupungilla ei ole mitään erikoisia kauppasuhteita muihin kaupunkeihin
vaan se tuottaa sen mitä asukkaat tarvitsevat.
Aerin läpi virtaa suuri joki nimeltä Aer ja siitä kaupunkilaiset
saavat suuren osan ruuastaan, mutta myös maatiloja on kaupungin laitamilla
useita.
Asidio toinen kaupunki keskellä ei mitään, mutta tämän
kaupungin ympärillä on vain vuoristoa. Kaupungin pääelinkeino
on kullan, hopean, rautamalmin ja muiden malmien kaivaminen ja myyminen
eteenpäin. Kaupungissa on myös useita seppiä mitkä
valmistavat koruja, sormuksia ja tietenkin aseita, kun raaka-aineet ovat
melkein ilmaisia.
Kaupungissa asuu myös paljon noidanmetsästäjiä, kun
Asidion vuoristossa asustaa paljon noitia ja kaupunkilaiset pelkäävät
heitä hyvin paljon, mutta selvää syytä vihamielisyydelle
ei tiedetä. Vaikka noidat eivät ole tehneet mitään
pahaa kaupunkilaisille tai muille ihmisille.
Sininenkaupunki
Sinistenvelhojen ja Ritarikuntalaisten kaupunki. Kyllä kaupungissa
muutakin asutusta on, mutta Velhot ja Ritarit on enemmistö. Kaupungissa
ei ole lainkaan rikollisuutta, kun Ritarit pitävät huolen muusta
väestöstä. Kaupankäynti on hyvin hiljaista Sinisenkaupungin
kaduilla, mutta on kuitenkin. Tämä kaupunki on vain Velhojen
ja Ritareiden koti, kun ei heitä voi pitää teltassa ympäri
vuotta.
Harmaakaupunki Harmaavelhojen ja Harmaavelhojen Ritarikuntalaisten kaupunki.
Tämä kaupunki on hyvin suurin vähemmistö on Velhot
ja Ritarit, kun on muuta asutusta paljon, kun kaupungin ympärillä
on reilusti rehevää maata missä on hyvä viljellä.
Kaupankäynti on hyvin vilkasta Harmaankaupungin kaduilla, kun kaupungin
rikollisuus prosentti on nolla.
Valonkaupunki
Valonkaupunki on hyvin vilkas kauppakaupunki, vaikka Valon Ritarikunta
on perustanut tämän kaupungin omiin tarpeisiinsa. Kaupungin
jykevien muurien ulkopuolella on mahtavat maanviljely tilat ja niistä
kaupunki saa ruokansa.
Tämä kaupunki on ainutlaatuinen sillä et pääse
muurien sisäpuolelle ilman kulkulupaa, kun Valon Ritarikunnan nykyinen
Suurmestari määräsi niin. Kukaan ei tiedä miksi, mutta
rikollisuus prosentti laski saman tien puoleen.
Tunnetuimmat Henkilöt
Kuningasperhe
Kuningas Partimore Gachaolig VIII
Suosittu kansan keskuudessa, jopa Cathiussa. Partimore Gachaolig johtaa
tällä hetkellä Sinisten Velhojen Kiltaa ja hänen suuret
voimansa on tunnettuja koko valtakunnassa. Huhujen mukaan Kuningas olisi
jopa Sir Wilhelmiä vahvempi Velho. Kuningas on jo vanha ja luovuttaa
pian valtansa pojalleen Erichnotille.
Kruununprinssi Erichnot Gachaolig
Toisin kuin isänsä, kuningas, Erichnot ei nauti kansan suosiota
tai luottamusta. Lähinnä kansa ajattelee häntä typeränä
keikarina, eikä suurin osa haluaisi häntä kuninkaakseen.
Kansa pelkää, että hänen itsekkyytensä voisi
kuninkaana ollessaan saada aikaan kurjuutta valtakunnassa. Nuoresta iästä
huolimatta Erichnotilla on jo kaksi lasta ja viehättävä
vaimo Serebian.
Prinsessa Serebian Gachaolig
Gachaolicin prinsessa, Erichnotin vaimo, tuleva kuningatar ja kahden lapsen
äiti. Yleisesti kaikki Cathiulaiset pitävät häntä
marttyyrinä, koska hän meni naimisiin Erichnotin kanssa. Gachaoligilaiset
pitävät Prinsessasta paljon hänen lempeän luonteensa
ja järkevän vallan käytön vuoksi.
Kruununprinsessa Edessa Numidia Gachaolig
Kruununprinssin ja prinsessa Serebian tytär. Kansan keskuudessa ei
hirveän pidetty, koska hän suhtautuu kansaansa kuin orjiin eikä
edes halua ymmärtää heitä. On kuin isänsä,
mutta paljon nuorempi ja äkkipikaisempi. Edessa Numidia täyttää
kohta 15 vuotta, eli saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja sitä
hetkeä odotetaan innolla ainakin kuningas- perheessä.
Prinssi Sirion Welfran Gachaolig
Edessa Numidian pikkuveli. Yhdeksän vuoden iästään
huolimatta paljon siskoaan viisaampi ja vahvempi velhonoviisi. Prinssi
Sirion Welfran on tunnollinen ja älykäs pikkumies ja tietoinen
myös kansan vaikeuksista ja valtakunnan tilanteesta. Sirion on tullut
hyvin paljon äitiinsä ja sen kyllä kaikki ovat huomanneet
muutamien vuosien aikana. Paljon suositumpi kuin isosiskonsa. Kansan puheista
voi päätellä, että Prinssi Sirion olisi mieluisampi
Kuningas tulevaisuudessa kuin Kruununprinsessa Edessa.
Prinssi Parthias Gachaolig
Kruununprinssin nuorempi veli. Hyvin viisas ja rohkea Prinssi. Toimii
tällä hetkellä Kuningas Partimoren pääneuvonantajana
ja nauttii suurta kansansuosiota. Kaikki tietävät, että
Erichnot ei tulisi toimeen ilman veljensä neuvoja. Huhujen mukaan
Kuningas itsekin toivoisi Prinssi Parhiasksesta seuraavaa kuningasta,
mutta lait ovat tätä vastaan.
Cyrenia Lustbander
Prinssi Erichnotin pikkusisko. Meni naimisiin itäisen naapurimaan
kuninkaan kanssa ja on tällä hetkellä Amerionin Kuningatar.
Erichnot ei hyväksynyt heidän liittoaan eikä ole ollut
puheväleissä Cyrenian kanssa liiton julkistamisesta asti. Välirikon
aiheutti riita ja epäselvät asiat Amerion kuninkaan Runik Lustbanderin
ja Erichnotin välillä. Cyrenia ei ole vieraillut kotimaassaan
seitsemään vuoteen.
Paladiinit
Sir Wilhelm Eiliyr
Suuren Faerun oppipoika ja yksi vahvimmista Velhoista Gachaoligissa. Tällä
hetkellä Valon Ritarikunnan suurmestari. Sir Willhelmiä kunnioitetaan
koko kansan keskuudessa. Kukaan ei ole koskaan nähnyt hänen
antaneen periksi, vaan hänen luja päättäväisyytensä
on ainutlaatuista. Monet Sir Wilhelmin uroteoista mm: Banen lähettämän
Iwelon demoniprinsessan kukistaminen ja Manicran kaupungin vapauttaminen
sen orjuudesta sekä monet muut sankarityöt ovat nousseet eräiksi
bardien lempiaiheista. Hän on Valon Ritarikunnan mahtavin magian
opettaja ja ehkä taitavin koko Gachaoligssa.
Sir Xerdan Kvil
Edellisen pikkuveli. On suurissa riidoissa isoveljensä kanssa ja
vaihtoi oman nimensä riitojen takia. On kuitenkin isoveljensä
alainen Valon Ritarikunnassa, sillä hän on miekkataitojen mestari
ja opettaja. Kerrotaan, että Sir Wilhelm olisi hävinnyt ainoan
kerran pikkuveljelleen. Kuitenkaan kumpikaan veljeksistä ei myönnä
asiaa.
Sir Troiman Jener
Valon RitariKunnan uskonlevittäjä, joka on tunnettu pitkistä
saarnoistaan ja alituisesta Helmin ylistämisestä. Moni ei ymmärrä
hänen suurta intoaan julistaa Helmin sanaa, jota hän innolla
saarnaa kuuliajoukkon koosta huolimatta.
Siniset Velhot
Kuningas Partimore Gachaolig VIII
Tämänhetkinen Sinisten Velhojen Arkkimaagi. Kuningas Partimore
on ollut 75 vuotta Sinisten Velhojen Killan Arkkimaagina ja luovuttaa
pian paikkansa pojalleen Erichnotille. Sinisten velhojen Arkkimaagin nimike
seuraa kruunun mukana kuninkaan maagisista kyvyistä riippumatta ja
sen voi saada vain Faerun perillinen.
Kruunun Prinssi Erichnot Gachaolig
Tuleva Sinisten velhojen Arkkimaagi. Hänen taidoistaan ei tiedetä
yhtään mitään, sillä hän ei ole koskaan
käyttänyt julkisesti maagisia taitojaan. Epäillään
hänen olevan hyvin heikko maagi, mutta sitä ei tiedetä
kuinka vahva hän oikeasti on.
Harmaa Velhot
Arkkimaagi Gerold Lustbander
Tämän hetkinen Harmaiden Velhojen suurmestari. Hän on ollut
Harmaa Velhojen Arkkimaagina 15 vuotta, eikä hänen 79 vuoden
ikänsä näytä häntä haittaavan. Tämä
vanha mies on kuitenkin hyvin kunnioitettu ja jossain määrin
pelottava. Hänen epäillään tappaneen oman vaimonsa.
Kuitenkaan mitään todisteita ei ole löytynyt ja sen takia
Mannunvartijat joutuivat esittämään hänelle julkisen
anteeksipyynnön.
Musta Velhot
Arkkimaagi Dustimus Elelibard
Dustimus Elelibard on ollut Mustien Velhojen Arkkimaagina jo viimeiset
25 vuotta ja hän on nostanut Mustien Velhojen kunniaa enemmän
kuin kukaan muu. Hän on hyvin ystävällinen ja rauhallinen,
lukuun ottamatta sotaa Valon Ritarikuntaa vastaan. Ei olla kuitenkaan
varmoja, onko hän yrittänyt sopia rauhasta Valon Ritarikunnan
kanssa. Ainakin hänen tavoitteensa sodan lopettamiseksi ovat tulleet
kaikille selväksi. Joidenkin Mustien Velhojen kielteisestä asenteesta
huolimatta on hän vähentänyt hyökkäyksiä
Valonkaupunkiin. Monet Velhokillat ja Ritarikunnat toivovat rauhaneuvottelujen
onnistuvan.
Zernah
Hyvin nuori, mutta hyvin voimakas ja lahjakas magian käyttäjä.
Hänen julmilla teoillaan ei ole mitään rajoja, mutta häntä
ei voida viedä oikeuden eteen, sillä kaikki Zernahin tekemät
julmuudet liittyvät Mustien Velhojen ja Valon Ritarikunnan väliseen
sotaan. Hänestä on hyvin vähän tietoa Mannunvartioiden-
ja muissa kuningaskunnan arkistoissa, mikä tekee hänestä
hyvin pelätyn ja vaarallisen Velhon.
Metsähaltiat
Simwen Harmaakuusi
Kerrotaan, että syvällä Unohduksenmetsän kätkössä
elää iätön Metsän Haltija. Kukaan ihminen tai
haltia ei ole koskaan nähnyt häntä, mutta hänen olemassa
olonsa on kuitenkin tiedossa. Kerrotaan hänen olleen Faerun hyvä
ystävä, mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt häntä
missään. Viimeinen havainto hänestä on noin 150 vuoden
takaa jolloin Unohduksen metsän keskeltä löytyi hänen
pieni majansa.
Isomar Flawor
Haltiakaupungin, Aerin, pormestari. Hän on kuuluisa suuresta kirjastostaan,
jonka kerrotaan olevan koko Gachaoligin kattavin. Hän on 450 vuoden
ikäinen ja hänen tiedetään tuntevan koko Gachaoligin
historian jopa ennen Faerun maihin nousemista. Hänen laajojen tietojensa
lähdettä ei tiedetä, mutta juuri hänen viisautensa
tekee hänestä hyvin vaarallisen.
Mannunvartiat
Xahmar Kaufina
Mannunvartioiden kenraali, jonka rohkeudella ei ole rajoja. Hän on
erittäin oikeudenmukainen josta on muodostunut hänelle melkein
pakkomielle. Hänen kerrotaan olevan lähes voittamaton miekan
käsittelijä. Hän toimii Kuninkaan kenraalina sotatilanteissa
ja komentaa hyvin suurta armeijaa, samallakertaa jyrkästi ja ymmärtäväisesti.
Maailman katsomukset
Neutral:
Pyrkii noudattamaan lakia, mutta osaa olla kriittinen sitä kohtan.
Voi rikkoa lakia jos teko hyödyttää itseään tai
toteuttaa omaa maailmankatsomusta/ uskontoa/ elämänfilosofiaa.
Esim. Voi tappaa tarvittaessa, mutta ei huvikseen tai heikoin perustein.
Neutral Good:
Ei epäile lain olevan väärässä koskaan. Ilmoittaa
toisten tai itsensä tekemistä laittomuuksista heti lainvartijalle,
vaikka tietääkin saavansa tai aiheuttavansa toiselle rangaistuksen.
Esim. Kärsii suuria omatunnontuskia, jos näkee jonkun toisen
olennon (ei riista tai muun villieläimen) kuolevan tai tappaa jonkun
olennon. Ja ilmoittaa lainvartijoille heti, jos havaitsee tällaista.
Neutral Evil:
Ei välitä laista muulloin kuin silloin kun se hyödyttää
itseään. Noudattaa lakia normaalissa elämässä
päästäkseen helpommalla. Ei kärsi kovinkaan suuria
oman tunnon tuskia, jos tappaa tai näkee jonkun tappavan tuntemattoman.
Chaotic Good:
Laki ei kiinnosta, mutta ei kuitenkaan riko sitä koko ajan. Esim.
Ei kärsi omatunnontuskia, jos joku tappaa jonkun. Selviää
olankohautuksella siitä ja voi mennä jopa mukaan auttamaan tappajia.
Chaotic Evil:
Menee siitä mistä aita on matalin. Ei tunne käsitettä
laki, joten ei myöskään noudata sitä. Omatunto on
kieroutunut ja voi jopa mennä auttamaan jonkun olennon tappamisessa,
jos on aikaa. Voi jopa nauttia toisen kuolemasta ja tappamisesta. Omatuntoa
ei ole, joten henkisiä kriisejä toisten tappamisesta ei tule.
|